Mielipide kirjoitukseni 27.01.2022 : Laiskuudesta johtuen ohitettiin tärkeä asia kasvun- ja oppimisen lautakunnassa

Mielestäni laiskuudesta johtuen ohitettiin tärkeä asia, joka koski kuljetusetuutta kahdesta osoitteesta.

Yritystoimintaa tarkasteltaessa, jos perustetaan uusi yritys, tai olemassa olevaan yritykseen perustetaan täysin uusi toimiala, on odotettavaa uuden toiminnan alkaessa, että se kokee pilottijakson (kokeilujakson aikana) varmasti haasteita, niin toiminnallisesti ja lukujen osalta tappiollista tulosta alkumetreillä.

Jos halutaan toimiala, tai uusi yritys tuottamaan tulosta, kuten osakeyhtiössä laki näin myös velvoittaa, niin viisautta on ensimmäisen vuoden aikana haasteet listata, ja seuraavana vuonna määritellä korjaavat toimenpiteet, sekä ottaa käyttöön, jotta yritys tuottaa tulosta omistajilleen tulevaisuudessa.

Itse asiaan: Kokouksessa esille tuli, että palvelun kysyntä oli kasvanut, sekä myös toiminnalliset ja taloudelliset haasteet.

Palvelun päättämisen syitä kuulin (suuret kustannukset, sekä toteuttamiseen liittyvät haasteet), jonka lopputuloksena valitettavasti lautakunta teki päätöksen viranhaltijan esityksestä päättää palvelun tuottaminen.

Laki ei palvelun järjestämiseen toki velvoita, kuin toisen väestörekisteriin merkityn huoltajan kotiosoitteesta.  Huoltajilla on ilman muuta elatusvelvollisuus omista lapsosistaan, koska minulle tuli esityksestäni johtuen mielikuva muiden puheenvuoroista, että en itse kolmen lapsen isänä velvollisuuksiani tietäisi. Niin minä mieleni pahoitin.

Jätin päätöksestä eriävän mielipiteen ja esitin asiasta seuraavasti: koulukuljetusta jatketaan täysimääräisenä molempien vanhempien kotoa. Mikäli näin ei toimita, ei mielestäni yhteishuoltajat ole yhdenvertaisessa asemassa, ja tämä puolestaan saattaa aiheuttaa muita mahdollisia negatiivisia lieveilmiöitä vanhempien eriarvoisesta asemasta johtuen vanhemmille, tai vanhempi / lapsi välisiin suhteisiin, jotka tulevat yhteiskunnalle maksamaan myöhemmin.

Kustannuksien osalta tulisi miettiä, kuinka kuljetuspalvelut saadaan tehtyä kustannustehokkaiksi, kun molempien vanhempien osoitteesta tarjotaan koulukuljetus etuuden myöntämisen periaatteiden mukaisesti (esityslista 1/2022 S.6/20). tai vaihtoehtoisesti kokemuksen pohjalta laatia uudet myöntämisen periaatteet, jotka palvelevat itse asian tarkoitusta paremmin.

Mielipide: Laiskuudesta johtuen ohitettiin tärkeä asia kasvun- ja oppimisen lautakunnassa